Minulta on useasti pyydetty tätä aikoinaan Facessa postaamaani päivitystä uudestaan, joten tässä hiukan muuttunut todellinen superterveellinen överimättö, ole hyvä.
Tämä ”saattaa” olla kaikin tavoin monien mielestä järkyttävä ylilyönti, mitä smoothieen laitan, mutta kenenkään ei siitä oikeasti kannata järkyttyä liiaksi. Kukaan kun ei pakota ketään tekemään itse sellaista. Mutta sen käyttäjänä voin sanoa, että vointi on erinomainen, eikä ole ollut mitään gównoa (puolaksi pa*kaa) sen jälkeen kun tällaisen hevoskuurin aloitin. Nyt en enää osaa olla ilman. Enkä halua.
Tällaisen semiyksinkertaisen heteromiehen on turha yrittää muistaa sitä ja tätä silloin ja tällöin – joten laitetaan kaikki kerralla yhteen 🙂 Tulos 7 vuotta vedetty (viime aikoina sisältö laajentunut entisestään) ja ei flunssan flunssaa tai muuta skeidaa.
Ymmärrän, että tämä ei sovi läheskään kaikille, mutta laitan silti esimerkkinä erittäin toimivasta kokonaisuudesta. Toki sitä selviää 3-4 krt pienemmällä määrällä ihan hyvin myös, mutta… ruokahalu kasvaa syödessä 🙂 Vaikka setti onkin ”aika” överi, se koukuttaa, believe me. Ja se fiilis kropassa mikä siitä tulee. Laillista, puhdasta huumetta. Tämä siis on mun aamiainen ja lounas, joka nautitaan useamman tunnin aikana. Silloin kun teen päivän ekat duunit himasta käsin. Eli lähes aina.
Jos haluaa selvitä vähemmällä, pikkusetilläkin onnistuu hyvin. Havitall, Terra Nova, emäsjauhe, Ecolomega, sekä D-vitamiini on aika jykevä otos sekin, jolla pysyy hyvin liikkeessä.
Mutta tässä tämä överimättö sensuroimattomana laajakaistana, olkaa hyvät. Kaikki ainesosat luomua. Ainekset vaihtelee, mutta juuri nyt lista on tämän näköinen.
Ja Fazerismi lähes hiipunut matkan varrelle. Oorah!
Macaa 1-2 rl
Chian siemeniä 1-2 rl
Hamppuproteiini 1-2 rl
Opti MSM-Camu 1 rkl
Psyllium kuitujauhe 1 rkl
Riisiproteiinia 1-2 rkl
Ginseng-jauhetta ¼ tl (joskus)
1-2 rl puhtikaura kaurapuuteria
MCT-öljy 1 rkl
Kylmäpuristettua kookosöljyä 2 rkl
Spirulina (Voimaruoka, havaijilaista eli puhtainta, välillä mukana setissä, välillä ei)
1 punajuuri (erinomainen mm. maksanpuhdistukseen)
1 tomaatti
1 porkkana
1 kiiwi
1 appelsiini
1 omena
Varsiselleriä
Purjoa/Palsternakkaa
Luomumarjasekoitus 250 g
1 avocado
½ tl Pii, kalkki, magnesium emäsjauhetta (Aboa Medica)
Pistaasi-, Para-, Saksan- ja Cashepähkinöitä
½- 1 l vettä
0,5-1,0 annoslusikallinen Terra Novan Life Drink jauhetta (yksi annoslusikallinen jo itsessään sisältää suuren osan siitä mitä päivässä tarvitaan)
+
(näitä ei smoothieen, mutta nautitaan aamulla)
1 tabletti:
Jodikepl (Abua Medica)
Seleeni (Biosorin)
Fullspectrum Curcumin (Solgar)
Hyaluron (Abua Medica)
+
5-10 suihkausta sinkkiä (Futmed)
2 tablettia Nodolin Glukosamiini MSM-kapseleita
2 tablettia Pureclinican UltraColl Collagen & Hyalyronic Acid
2 tl Ecolomega (omega 3, 6, 7 ja 9)
+ ensimmäiseksi aamulla 1 rl Biolatten Havitalia (suoliston hyvinvoinnin supertuote)
Muuten luomusafkaa ja paljon suodatettua kraanavettä 3-4 l / vrk. Ja kun sitä ottaa messiin jonnekin, ei ikinä muovipullossa, koska siitä irtoaa kaikenlaista myrkkyä, jota ei sisäänsä halua.
Ja vielä jos kohtuusäännöllistä hyvää urheilua, seksiä, asennetta, positiivisuutta sekä itsensä ja muiden huomioimista heittää sekaan, eiköhän se ole siinä J
Tai jos ei jaksa vetää noin suurta määrää, ota vain nuo edellisen lauseen jutut & siihen päälle aiemmin mainitun pikku setin mukaiset sisällöt.
Post Scriptum:
Meitä on kansakuntana näkymättömät ”money talks bullshit walks” voimat johdattaneet niin harhaan ravinnon suhteen, että sen kyseenalaistaminen on välillä kuin jumalanpilkka aikoinaan. Roviota ollaan heti sytyttämässä kun joku sanoo jotain muuta mihin meidät on totutettu. Sen ovat monet itseäni asioista enemmän perillä olevat henkilöt useasti kokeneet. Mutta vanha sanonta, olet mitä syöt on hyvin osuva. Siksi en näe mitään syytä, miksi lataisimme itsemme täyteen lisäaine- ja säilöntäainescheißella.
Ravinnon kautta voi estää sairauksia, ja myös monia niistä jopa parantaa. Sillä on jaksamisemme ja elinvoimaisuutemme kannalta täysin korvaamaton merkitys. Tärkeintä on, että syömme terveellistä, puhdasta ja monipuolista ravintoa. Ei se loppujen lopuksi niin paljon kalliimpaakaan ole, ja käyttötarkoitus on ainutlaatuisen tärkeä. Oma terveys ja hyvinvointi.
Post Scriptum 2:
Pitkälle prosessoitu ruoka, jokapäiväinen stressi niin töissä kuin kotonakin, ja saasteet ympäristössä aiheuttavat kaikki ongelmia maksan toiminnalle ja kuormittavat sitä. Jos maksa ylikuormittuu, se ei pysty toimimaan normaalisti ja myrkkyjä kertyy elimistöön kasvavalla nopeudella. Siksi maksan (ja munuaisten) puhdistus muutamia kertoja vuodessa on ehdottoman tärkeää. Se onnistuu parhaiten ja helpoiten Rabanonilla.
Luomu punajuuri pitää maksaa hyvänä sen muun ajan. Muita hyviä samaan tarkoitukseen ovat valksipuli, porkkana, greippi ja vihreä tee.
Elämänvirrassa ihmetellen ja ihastellen,
Johnny